Sä olit mun paras ystävä,
me naurettiin ja itkettiin yhdessä,
luotettiin toisiimme täysin,
salaisuudet jaettiin.
Mut sit,
mä tein virheitä monia,
jokaista niitä kadun,
sul kesti aikaa antaa anteeks,
mut sä annoit,
etkä ikinä normaaliks palannu.
Oon nykyään pahoillani siitä,
et sä jouduit tuntemaan mut,
mä en ikinä ollu tuntemisen arvonen.
Mä en sitä sano enään,
mut sä kaukenet multa,
meil ei oo enään sidettä,
ainekaan mä en löydä sitä..
Haluisin tuntee sut,
tänään, huomenna, ikuisesti,
niin hyvin ku meiän ystävyyden alussa,
mut mä en enään osaa,
enkä tiiä haluutko sä.
Toivon et muistat mut sit vanhana,
mä muistan sut aina,
rakas ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti