Voiko kaikki kerrankin järjestyä ?

Jos nyt mietitään tätä hetkeä,

voisin sanoa että kaikki on hyvin,

kerrankin kaikki on jotenkin hyvin,

ja voin hymyillä todellisesti.

Ehkä se johtuu siitä,

ettei täällä kaikki muistuta vanhoista asioista,

seinät eivät kaadu päälle enään,

voin hengittää vapaasti.

Ehkä tää kaikki on vaan hetken huumaa,

mutta aijon nauttii tästä nyt,

unohtaa kaikki murheet,

ehkä tää on nyt kaiken uuden alku.

Mihin suuntaan pitäis mennä ?

En tiiä mitä mun pitäis tällä hetkellä ajatella,

pitäskö yrittää unohtaa ja jatkaa elämää,

en kuitenkaan pysty siihen nyt.

En tiiä haluunko enää elää,

aina vaan epäonnistumisii, murheita kasaantuu.

En osaa enään luottaa,

lukkiudun omaan maailmaani,

tunteet pidän sisälläin,

yksin tänne maailmaan jään.

Satutan, tönäsen toiset pois luotain,

pimeään huoneeseen yksin itkien jään,

tuhoan oman elämäni hiljalleen.

Jos rakastaa ei voi unohtaa.

Miten asiat aina päätyy huonosti?

nytkään en haluu tajuta mitä on tapahtunu,

haluun vaan takasin aikaan ku olin onnellinen,

vaikka ikinä en kovin onnellinen voi olla.

Mut sä toit iloa mun elämään,

vuokses jaksoin taas uuteen päivään,

aina aamulla ajattelin sua, 

niinku illallakin, 

olit mielessä koko ajan,

niin oot kyllä vieläkin.

Mul ei oo helppoo nyt,

ehkä kaikki ois voinu järjestyy,

mut ei heti,

kaikki tarvii aikaa,

oli asiat sitten isoja taikka pieniä.

Miks sun piti valehdella ?

Ei tän näin pitäny mennä,

ei todellakaan.

Nyt itken yksin huoneen nurkassa,

koitan kyyneleet kuivata mut tulee vaan lisää,

miks tässä kävi näin?

Kiitos ku olit rehellinen,

ainakin jotenkin.

Alussa valehtelit, en tajuu miks,

mut nyt kerroit totuuden,

oisit voinu kuitenki kertoo aikasemmin,

etkö tajunnu et se satuttaa?

En voi tehä mitään,

mua vaan itkettää,

haluun pois täältä,

toivon et tää kaikki olis vaan virhe,

et oisin tajunnu asian väärin.

Mitä on tapahtunut, tell me.

Mitä mun pitäis ajatella,

rakastan sua todella paljon,

mut must tuntuu ettet sä välitä musta,

oot erillainen,

etäinen ja kylmä.

Mitä sulle ehti tapahtua, 

niin pienessä ajassa,

miks et kerro mulle mitään,

oonko mä tehny jotain,

vai mitä on tapahtunu.

Jos vaan voisin,

tulisin sinne ja pakottaisin sut kertomaan,

en päästäis sua helpolla.

Kirjoita murheet paperille, se auttaa.
 kerro toiselle kirjeen kautta, jos et uskalla sanoa ääneen.

I don't understand now..

Ensin kaikki oli hyvin,

oltiin niin onnellisii ja läheisii,

ei hetkeekää voitu olla erillään,

yhdessä naurettiin ja mökötettiin,

ei salattu toisiltamme mitään.

Kerrottiin kuinka rakastetaa toisiimme,

luvattiin et tää olis ikuista,

hymyiltiin ja suuniteltiin asioita. 

En voinu olla hetkeäkään sua ajattelematta,

niin kovasti sun luokses halusin,

vierelles lämpimään,

pysyy ikuisesti luonas.

Sitten tuli ilta,

joka muutti aivan kaiken,

muserti kaikki unelmat kanssas,

kerroit jotain mitä.. en osannu odottaa,

särjit mun sydämen.

Sanottiin että pysytään kavereina,

kerroin et kaikki hyvin,

mut oikeesti salaa itkin iltaisin,

en tiennyt miten suhtautua suhun,

asiat pysähtyi.

Nyt en tiedä missä mennään,

en tajua yhtään mitään,

kaikki on sekasin,

voitko selittää mulle kaiken,

niin että tajuan.

Joskus kaikki loppuu.

Entä kun voimat jo loppuu,

ei jaksais enään hengittää kertaakaan,

vihaa liikaa kaikkee,

kaikki on vaan liian vaikeeta, 

elämänhalu kadonnut kokonaan.

Sanotaan että kaikki järjestyy,

entä jos ei järjestykkään,

jos kaikki musertuu aina vuorotellen,

kunnes on valmis luovuttamaan,

hidas kuolema on kivuliainta,

Jos saisin valita,

en antais kenenkään kärsii tätä,

samaa tuskaa minkä kokea saan,

tää on suoraan kuin helvetistä.

Iltaisin itken itteni uneen,

ajattelen liikaa asioita,

pelkään liikaa,

en osaa rentoutua,

olla välittämättä,

se on vaikeeta.

Haluun vierelles ja pysyy siin ikuisesti.

En saa sua mielestä pois,

ajattelen sua päivät ja yöt,

mun tekis vaan mieli kertoo kuinka muhun sattuu,

kuinka kaipaan sua, 

haluun sun vierelles tulla,

en pysty elämään ilman sua.

Ei mun ollut tarkotus tuntee sua kohtaan näin,

yritin tukahduttaa nää tunteet,

mut sit sä kerroit tuntees,

se oli jotai mitä en osannu odottaa,

päätin antaa tunteiden viedä,

ajattelin et täst ois voinu tulla jotain,

mut miten kävikään.

Täl hetkel tekis mieli vaan kuolla,

en haluu tuntee tätä tuskaa enää hetkeekää,

yritän unohtaa mut en vaa pysty,

annoin sille niin paljon arvoo,

rakastan sua nyt ja aina,

sitä ei voi helpolla muuttaa.

Elämä on kuin heikkatie, kivinen ja pitkä.

Kuinka moni muistaa sen kun oltiin pienii,

leikittiin ulkona sisarusten kanssa,

tai kavereitten kanssa,

oltiin huolettomii ja onnellisii,

toteltiin vanhempia aina kiltisti,

ei tunnettu tuskaa.

Lapsena oli niin helppoo olla onnellinen, 

sai helposti uusii kavereita,

ketään ei syrjitty tai kiusattu tahallaan.

Keinuilla kovaa keinuttiin,

luultiin että lennetään korkeella,

vain mielikuvitus oli rajana leikeissä,

riideltiin ehkä siitä, 

kuka saisi leikkiä ketäkin.

Miten sitten vanhana mummona tai pappana,

ollaan voimattomii ja yksinäisii,

kuullaan kun nuoret vaan dissaa.

Koskaan ei voi tietää milloin kuolee,

sydänkohtaukseen tai johonkin muuhun,

kuka huolehtii vanhoista,

entä sitten kun olemme itse vanhoja,

silloin tajutaan kuinka ilkeitä oltiinkaan.

Mut se on totta että nuoruudesta pitää nauttii,

elää hetki kerrallaan,

vastoinkäymiset kuuluu elämään,

mut se on vaikeeta, 

sitä haluu luovuttaa mut on pakko jaksaa.

Kaikki voi tuhoutua sekunnissa.

Viellä eilen kaikki oli hyvin,

oltii yhessä onnellisii ja naurettiin kaikelle,

kerrottiin kuinka paljon rakastetaan toisiimme,

miten elämää ei vois kuvitella ilman toisiamme.

Mut ei tarvittu kuin sekuntti,

ja kaikki oli särpäleinä,

sitä tuskan tunnetta ei voi kuvailla sanoin,

syvän haavan sydämeen taas sain,

mikään ei oo nyt helppoo,

tekis mieli vaan kuolla.

Vaikka sanot ettei tää oo sullekkaan helppoo,

luulen et olin sulle vaan hetken huvi,

että sulla on varmasti joku toinen,

mut ymmärrän sen syyn minkä sanoit mulle,

haluun uskoo et se on se oikee,

mut tää kaikki sattuu nyt.