Vuoden odotettu päivä.

Jouluna hallitsee rauha,

hiljaisuus täyttää kadut,

ihmiset yhdessä kotona,

avaamassa lahjojaan,

nauttimassa läheisyydestä,

iloitsee hetkestä kauniista,

ja lapset avaa lahjoja innoissaan,

ja nauravat suloisella äänellä,

hehkuttavat kun sai hienon lahjan,

nauttivat elämästä.

En ikinä unoha sua, vaikken sitä ääneen sanokkaan.

Mietitkö ikinä mitä kaikkea ympärilläs on,

sun katseessa on jotain outoa,

hymyilet suloisesti melkein aina,

en ikinä saa tulla luokses,

en ikinä uskalla,

haluaisin kovasti,

mutta sulla on oma elämä,

se on erillainen kun mun,

ei meistä vois tulla mitään,

et ees tiedä että oon olemassa,

sun mielessä pyörii ne kauniit, laihat tytöt,

mut ehkä niin on parempi,

muistan sun halauksen lämmön,

naurusi ihanan,

en välitä vaikka esität kovaa,

koska tiiän että oot sisimmästäs erillainen,

sellanen mistä tykkään,

oot ainutlaatuinen sellasena ku oikeesti oot,

älä anna minkään tuhota ittees,

oo vaan oma ittes.

Menneisyyttä ei saa pois, se pitää hyväksyä.

Miks usein jää miettimään omaa elämää,

ajattelee kaikkia virheitä,

vaikka pitäis iloita kaikista hyvistä asioista.

Kun miettii mitä kaikkea hyvää on kokenut,

alkaa väkisin hymyilemään,

ei voi sanoa etteikö joskus olisi ollut onnellinen.

Kun joskus elämä tuntuu vaikeelta,

eikä mikään meinaa ilahduttaa,

pitää ajatella menneisyyttä,

hyviä muistoja, rakkaita muistoja,

hetkiä mitä koki isovanhempien kanssa,

sisarusten kun oli pieni,

tai ensimmäisten ystävien.

Et tiedä kuinka paljon mulle merkitset.

En voi virheitäni peruuttaa

en voi tunteitani tukahduttaa

en tiedä mitä voisin tehdä

ajattelen vain sua

kaipaan sua vieläkin.

Oon koittanut unohtaa

mut se on mahdotonta

sun sanat, sun hölmöt jutut

aina mielessäni pyörii

en pysty päästämään susta irti

oot jotain mitä en voi ymmärtää

en voi kuvailla tätä tunnetta

tahdon takaisin vierelles

olla vain lämpöisessä sylissäs

jäädä ikuisesti siihen.

Sait mahdollisuuden monesti, enään et.

Et tainnut tajuta mitä tapahtu,

kaikki oli vaan peliä,

hetken hupia sulle vaan,

pysy poissa,

et oo enään osa mun elämää.

En tahdo takas menneeseen,

mul ei oo paluu lippua sinne,

voidaan me jutella,

voit luottaa muhun,

kyllä mäkin oikeesti luotan suhun,

mut se jää siihen,

ei meistä tuu enään mitään isompaa.

Sulla on oma elämä,

mullakin on omat suunitelmat,

älä yritä hajottaa tätä juttuu nyt,

näin on hyvä olla.

Ei saa luovuttaa, kaikille on ohjeet ja säännöt.

Joskus ei vaan jaksais,

tekis mieli luovuttaa antaa kaiken vaan olla,

mut se on kielletty,

joka päivä vaan tuskaa ja kidutusta,

ei oo mitään ilosta ollenkaan,

kaikki hyvä on poissa,

ainakin piilossa.

Yritän olla onnellinen,

sanon että kaikki hyvin,

mut oikeesti en jaksa enään tippaakaan,

oon kyllästyny tähän elämään,

haluun löytää tien pois,

löytää elämän valon,

mut se on mahotonta.

Mun pitää kärsii täs maailmas,

olla sellanen ku muut haluu,

jos haluun selvitä,

pitää pysyy hiljaa,

mut silti kaikki puhuu paskaa,

vaik en mitään oo tehny,

tätä maailmaa ei tuu ikinä ymmärtämään.

Sadut on satuja.

Kaikki toivoo onnellista loppua,

mut ei sellasta oo olemassa,

paitsi saduissa.

Saduissa eletään ikuisesti onnellisina yhdessä,

oikeesti viimeistään onni loppuu,

kun toinen lähtee pois,

saduissa ei oo riitoja,

saduissa ei näytetä oikeestaan huonoja puolia,

kaikki on niin hyvin,

kaikki kääntyy viellä hyväks.

En sano etteikö kaikki kääntyiks hyväks,

mut pitää tajuta että virheistä oppii,

jokainen tekee virheitä,

elämässä tulee paljon vastoinkäymisiä,

niistä pitää vaan päästä yli,

hyväksyä oma elämä,

ja itsensä,

kukaan ei saanut päättää millainen on.

Muistot kulkee mukana.

Ei unohtaminen oo niin helppoo,

etkö voi tajuta ettei kaikki oo hetkes ohi,

vaikka yrittäis poistaa elämäst,

kaikki palaa takas ajatuksiin,

olit sitten kaukana tai lähellä,

aina muistoissa,

sitä ei voi paeta.

Kysyt syytä miks näin tapahtu,

tajusit asioita väärin,

mut en mä sua syytä,

ehkä näin oli vaan parempi,

ei siit jutust ois muutenkaa mitään tullu,

kaikki oli,

vaan hetken hupi.

On aika jatkaa elämää,

ei pidä unohtaa,

pitää vaan hyväksyy menneisyys,

ja elää omana itsenään.

Onko rikos rakastua

En ennen huomannut,

hymyäsi,

ihanuuttasi,

nauruasi.

Mutta nyt olet siinä,

aivan vierelläni,

ja sitten tajuan,

kaikki ne vuodet,

olit yhdentekevä,

mutta nyt olet jotain muuta,

omalaatuista.

Ääneen en uskalla mitään sanoa,

tiedän että joudun pettymään,

en aijo tehdä tästä suurta juttua,

tää on ohimenevää,

eikö niin?

Jos ei, mä odotan sua,

sä saat tehdä alotteen,

jos vaan haluat.

Kun nään sut jossain,

huomaan ettet oo onnellinen,

et naura 'kavereittes' jutuille,

voisin melkeen sanoo että sul menee hermot niihin,

en tiedä oonko oikeessa,

mut sun katseessa on välillä surua,

mutta joskus jotain tunnetta,

en tiedä mitä oikeesti ajattelet,

vain sä tiedät sen.

Oothan täällä viellä huomenna

Kun vaan ajattelee muita,

ei joskus huomaa jotain erästä,

ensin ei tajua että hänkin on täällä,

aivan vierellä,

mutta kuitenkin näkymätön.

Monesti ollu lähekkäin,

ilman mitään kontaktia,

mutta yhtäkkiä tajuaa jotain outoa,

ensin ei edes meinaa ymmärtää,

kun alkaa tajuta,

ei tahdo uskoa sitä todeksi,

se on vain harha,

ei se voisi olla totta.

Kun sut huomasin,

tajusin että sussa on jotain erillaista,

monet kehuu ja tykkää,

itse en sano mitään erikoista,

mutta nyt,

ajatukset on eri mieltä,

en sano sitä ääneen,

sua ajattelen,

hetkeä kun oltiin lähekkäin,

yhdessä naurettiin,

oltiin rennosti,

kun katseemme kohtasi ensimmäistä kertaa,

en katsettani meinaa susta irti saada,

oot jotain erikoista,

jotain salaista.

Kaikkea ei ymmärrä, eikä edes tarvitse.

Viileys valtaa huoneen,

seinät jäätyy,

lunta on joka puolella,

yhdellä seinällä on iso peili,

en tiedä mikä se on,

en voi katsoa siihen,

en voi liikkua,

on liian kylmä.

Tunnen kuinka kehoni jäätyy,

en voi estää sitä,

olen täysin jäässä,

mutta yhtäkkiä en tunne enään kylmää,

tunne on poissa,

voin liikkuakin,

kävellä eteenpäin,

kohti peiliä.

Kun olen peilin lähellä,

astun sen eteen,

katson itseäni silmiin,

mietin,

mitä oikein tapahtuu, 

äkkiä katson taakse,

näen huoneeni,

se ei ole jäässä,

lunta ei ole missään.

Katson takaisin peiliin,

olen ihmeissäni,

kunnes näin jotain leijuvan ilmassa,

ojennan käteni,

kädelleni putoaa lumihiutale,

se ei jäätynyt heti,

näin kuinka kaunis se oli,

kunnes se suli pois,

mutta sen hetken,

sen lumihiutaleen kauneuden,

tulen muistamaan,

ikuisesti.

Mikä mua vaivaa ..

Mitä pitäis tehä kun ei tiedä mitä tehä,

tuntuu ettei voimat enää riitä,

en osaa enää hallita tunteita,

joskus vaan yhtäkkii muutun vihaseks,

hermostun, ahdistun,

haluun vaan pois,

alkaa masentaa koko elämä,

mitä mun pitäs tehä.

En osaa enään rentoutuu,

mietin mitä ihmiset mahtaa ajatella,

haluun vaan nopeesti pois ihmisten luota,

haluun päästä kotiin,

omaan huoneeseen masentumaan,

erkaannun vaan ihmisist,

mitä täs tilantees voi enää tehä.

Sydän alkaa hakkaa nopeemmin,

tulee kuuma tai kylmä,

tärisen,

ajattelen vaan miten voin päästä pois,

kiiruhdan pois.

Poissa nyt ja aina.

Kaipaan sun sanojas,

sitä tunnetta minkä sait aikaan,

eniten kaipaan sun positiivisuuttas,

et ikinä masentunu vaikka asiat ei onnistunu,

uskoin aina että kyllä kaikki järjestyy.

Jos olisin tienny että lähet,

en olisi riidelly ikinä,

olisin vierelläs ollut aina,

vain hyviä hetkiä viettänyt,

mutta nyt kun oot poissa,

kadun kaikkia virheitä,

oltas voitu olla onnellisii,

unohdettu riitely,

kuin sitä ei olis olemassakaan.

Pala mun sydämestä on sulla,

sä murskasit sen,

sydämes on aukko,

jota kukaan ei voi korjata,

vaikka haluaisi,

se on mahdotonta.

Valheet satuttaa enemmän.

Et sanonut sanaakaan,

yritit vaan päästä pois,

valheita mulle vain sanoit,

ensin en ollu varma valehtelitko,

mut kun kysyin,

sä sanoit valehdellees,

sillä hetkellä teki mieli itkeä,

yritin olla itkemättä,

mutta kyyneleet tuli,

en voinu sille mitään.

Jos et olis valehdellu,

ei me oltais nyt tässä,

tai no,

ei sua haittaa pätkääkä,

et välitä yhtään,

sulle kaikki oli vaan peliä,

en haluu enään ikinä kuulla susta,

hyvästi.

Mennyttä ei voi unohtaa, se on aina mukana.

Yritän kirjottaa asioita,

joskus on vaan vaikee kertoo,

ei löydy oikeita sanoja,

vaikka kuinka yrittäis.

Mielessä pyörii monia ajatuksia,

kaikki on sekasin,

liian monta juttuu mietittävänä,

en voi mitään unohtaa,

vaikka kuinka tekis mieli.

Aina välillä tekee mieli lähtee,

mennä jonneki kauas,

jos siel vaik ois helpompi olla,

alottaa alusta,

mut ei se oo mahollista,

kaikki jutut seuraa peräs,

menneisyyttä ei voi unohtaa,

vaikka yrittäis,

se on kuitenki aina mukana.

Aina ja ikuisesti vierelläs.

Muistatko vielä ne jotka ovat poissa,

kaipaatko heitä ikinä,

vai kaipaatko kenties todella paljon?

Toivot että he olisivat vieläkin elossa?

Kyllä he ovat elossa,

muistoissa,

sydämessä,

vierellä vaikkei sitä nää,

mutta he kaikki ovat luonasi ikuisesti,

eivät he katoa mihinkään,

he kuulevat sanasi,

kirjeesi,

ennen kaikkea,

he suojelevat sinua,

ovat omia enkeleitäsi,

toivovat kaikkea hyvää,

että jatkat elämää vaikka olisi vaikeaa,

koskaan ei saa luovuttaa,

mutta muista,

he rakastavat sinua,

aivan varmasti,

vaikka tekisit virheitä,

virheistä opitaan.

Oliko ystävät edes olemassa? onko kaikki kuvitelmaa? koko elämä?

Ajattelen paljon asioita,

usein mietin miks must tuli tällänen,

miten päädyin tähän hetkeen mis nyt oon,

oon onneton,

tuun varmaan aina olemaan,

entä missä mun ystävät?

ne on tuolla jossain,

elää omaa elämää,

mä en kuulu niitten elämään enään,

miks? miten täs kävi näin ?

Entä ne kaikki lupaukset,

oliko ne vaan kuvitelmaa,

ja paskaa läppää mitä sanottiin.

Ehkä lupaat ettet tuu ikinä unohtamaan,

mut entä jos oot unohtanu jo?

millon me nähtiin viimeks,

naurettiin yhessä kasvotusten,

halattiin?

mä en oikeesti muista.

Jos nyt saisin sen mitä haluisin,

ni haluisin vaan pois täältä,

en usko että kukaa jäis kaipaamaan,

ei kukaan muista mua.

Miks valehtelit, olisit vaa jättäny sanomatta.

Juuri kun luulee kaiken olevan hyvin,

illalla sai iloisin mielin mennä nukkumaan,

kerrankin ilman huolia,

mielessä vain ihania unelmia,

herätä kauniiseen aamun,

hymyillä pitkästä aikaa huolettomasti,

tuhosit kaiken.

Pieni toivo sisälläni kuoli,

ymmärrän että sun sanat oli vain vitsi,

tajusitko edes itsekkään mitä sanoit,

vai nauroitko mulle aina,

piditkö mua säälittävänä,

älä enään ikinä sano niin,

en usko sua enään ikinä,

voit mennä pois,

en jää kaipaamaan.

En voi estää kyynelten tuloa,

oon vaan pettynyt,

kuinka sä kehtaat valehdella,

mä tykkäsin susta oikeesti,

sun höpsöistä jutuista,

kuinka sait mut nauramaan,

hymyilemään kunnolla.

Yritin olla ihastumatta,

aluksi pystyin,

mut sit aloin luottamaan suhun,

päästin tunteet valloilleen,

se oli virhe,

yksi niistä pahemmista.

Olisit pysynyt poissa mun elämästä.

Sanat mitkä sanoit,

luulin että olit tosissas,

mut se olikin vaan pieni vitsi,

et varmaan koskaan tajuu,

että mä olin tosissani,

sydämeen viillon sain,

kun totuuden tietää sain,

en usko enään sanojas.

Silti pieni toivo sisälläni sykkii.

Mä ajattelen sua joka päivä ja yö,

ajatteletko sä mua koskaan?

Kaipaan sanojas, tyhmiä juttujas,

kaipaatko sä mua?

Toivon että joskus saisin vierelläsi olla,

toivotko sä mitään?

Vaikka oot poissa, en unoha sua.

Voisitko sä tajuta kuinka paljon sua kaipaan,

luen viestejäs aina uudelleen,

kuuntelen biisejä mitkä linkitit joskus kauan sitten,

ajattelen sua joka päivä,

aina kun nimes jossakin nään,

tai jotain mikä muistuttaa susta.

Ehkä mullon ikävä sua,

mut sä teit täst kaikest lopun,

sanoit hyvästit,

en ikin olis halunnu sanoo niitä,

mut ei sitä voi enään peruu,

toivon et sul menee hyvin,

en tuu ikin unohtaa sua,

olit jotain arvokasta,

sellasta mitä harvat on.

Älä ikinä anna periks,

sä selviit kaikesta,

oot vahva, 

jos vaan jaksat uskoo siihen,

kaikki muuttuu hyväks viellä,

usko mua.

Eihän muistella pahalla.

Joskus ei vaan jaksa.

ei enään jaksa miettii miten sul menee,

sä et yhtään muhun pidä yhteyttä,

oon yrittäny pitää suhun,

mut ei se mitään auta.

Oon sanonu vaikka mitä,

ehk mä nyt lähen pois,

meil on omat elämät,

meil on hienoi muistoi,

mut ne on vaan muistoja.

On aika jättää hyvästit,

ja kaikesta kiittää,

en kadu että tutustuin suhun,

kiitos & hyvästi.

'' On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,

nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa ''

En tarkota ettenkö välittäis susta,

mut must tuntuu ettet enää välitä musta,

älä ymmärä väärin.

Kaikki ei mennyt niinkuin suuniteltiin, mut tehäänkö uus suunitelma?

Vaikka sulla ei oo kaikki nyt hyvin,

ethän lähe pois mun luota?

tajuuks sä kuinka kaipaan sua,

mua ei haittaa vaikket oo enään se sama entinen,

haluun että oot mun ystävä,

sullon murheita ihan varmasti,

se on ihan normaalii,

sun ei tarvi salata niitä muilta,

mulle voit kertoo kaiken,

lupaan tukee sua vaik mitä tapahtuis,

jos vaan sallit sen.

Kerro mikä sulla on,

anna mun auttaa ja lohduttaa sua,

kukaan ei oo tarpeeks vahva selviäkseen yksin,

ehkä jotkut väittää,

mut ei se oikeesti oo totta.

Ennen saatettiin kertoo kaikki toisillemme,

mut nyt kaikki on toisin,

ehk joskus riideltiin pahasti,

mut se on menneisyyttä,

ei sitä voi unohtaa eikä tarvii,

mut en koskaa rikkonu luottamusta,

en kertonu asioista eteenpäin.

Anna mun tukee sua,

olla se mikä säkin olit mulle,

kuuntelija, 

jaetaan taas murheet niinkuin ennen,

ymmärän kyllä jos et haluu,

mut tajuuthan sä,

voit aina tulla mun luo,

mut lupaathan mulle myös,

ettet ikinä tekis mitään väärää.

Tarviin sua, vaikken sitä aina sanokkaan.

Kuulen äänesi harvoin, hyvä jos ikinä.

En osaa kuvailla tätä tunnetta,

en haluu kertoo tätä sulle,

en vaan uskalla. 

Kaikki menee kuitenkin taas pieleen,

vaikka lupaisit monia asioita,

pitäsitkö kuitenkaa lupaustas?

Kyllä mä luotan suhun,

haluisin vierelläs pysyy ikuisesti,

mut voitko ymmärtää että mulla on vaikeeta nyt,

mietin asioita liikaa, 

mut se on pakollista,

ethän hylkää mua vaikka oon tällänen,

tarviin sun tukea,

vaikken sitä aina sanokkaan.

Kierrän ympyrää tapahtumien kanssa.

Tää kaikki on taas palannu tähän tilanteeseen,

löysin ihmisen joka sai mut iloseks,

rakastuin,

en pysty tunteita piilottaa,

mut olis kuiteki pitäny tukahduttaa ne.

Rakkaus vaan satuttaa helvetisti,

en enään tiiä mitä pitäis tehä,

ajattelin etten enää ikin kokis samaa ku ennen,

mut se toistuu taas,

en voi enää väistää, 

se on mahdotonta.

Kaikki kärsimys tulee taas,

olen melkein yksin,

miten voin enään jaksaa ?

Valheita valheen jälkeen.

Kun mietin elämääni tällä hetkellä,

voisin sanoa että kaikki on hyvin,

mutta se olisi valhe,

ehkä näyttää että kaikki on hyvin,

mut oikeesti ei oo,

en vaan haluu näyttää muille kuinka huono mun on olla.

Monet asiat vaivaa mua vielläkin,

vaikka sanon että oon päässy asioista jo yli,

se ei oo totta.

En tykkää valehdella, 

mutta mun on vaan pakko,

en meinaa uskaltaa enää luottaa keneenkään,

tuntuu et kaikki vihaa mua,

kaikki asiat on ihan sekasin,

en tajuu enään itekkään mitä tapahtuu.

Ikuinen ystävyys ei aina kestä. vai kestääkö?

Muistatko viellä sen päivän kun ekan kerran nähtiin,

siitä hetkestä asti oltiin parhaita ystävii.

Nähtiin aina kun mahollista,

leikittiin, naurettiin ja oltiin onnellisii yhdessä.

Luvattiin että ollaan ikuisesti bestiksii,

tehtiin toisillemme siitä merkit,

mitkä muistuttaa ikuisesti että oltiin hyvii ystävii.

Mutta tuli myrsky,

se haavoitti meiän välejä,

mut kyl me silti sovittiin,

kunnes tuli isompi myrsky,

ei siitä selvitty heti,

vasta parin vuoden päästä. 

Sen jälkeen oltiin vaan kavereita,

ei hyviä sellaisia vaikka kuinka sanottiin,

musta tuntu et kaikki oli ihan sirpaleina.

Sitten tuli hyvä hetki,

oltiin taas hyvii kavereit,

saatettiin luottaa ja nauraa yhdessä taas,

mut se ei kestänyt kauaa.

Entä tää nykyhetki,

kuinka tää tälläseks tuli,

jos kaikki olisi tapahtunut toisin,

millainen nykyhetki olisi?

Sitä en koskaan saa tietää,

mikään ei koskaan palaa ennalleen,

se on varmaa.

Tiiän että oon monesti sanonut tän,

mut haluun sanoo viellä kerran,

Anteeks kaikki paha mitä aikaan sain,

petin sut aina uudelleen. 

Anteeks.

Voiko kaikki kerrankin järjestyä ?

Jos nyt mietitään tätä hetkeä,

voisin sanoa että kaikki on hyvin,

kerrankin kaikki on jotenkin hyvin,

ja voin hymyillä todellisesti.

Ehkä se johtuu siitä,

ettei täällä kaikki muistuta vanhoista asioista,

seinät eivät kaadu päälle enään,

voin hengittää vapaasti.

Ehkä tää kaikki on vaan hetken huumaa,

mutta aijon nauttii tästä nyt,

unohtaa kaikki murheet,

ehkä tää on nyt kaiken uuden alku.

Mihin suuntaan pitäis mennä ?

En tiiä mitä mun pitäis tällä hetkellä ajatella,

pitäskö yrittää unohtaa ja jatkaa elämää,

en kuitenkaan pysty siihen nyt.

En tiiä haluunko enää elää,

aina vaan epäonnistumisii, murheita kasaantuu.

En osaa enään luottaa,

lukkiudun omaan maailmaani,

tunteet pidän sisälläin,

yksin tänne maailmaan jään.

Satutan, tönäsen toiset pois luotain,

pimeään huoneeseen yksin itkien jään,

tuhoan oman elämäni hiljalleen.

Jos rakastaa ei voi unohtaa.

Miten asiat aina päätyy huonosti?

nytkään en haluu tajuta mitä on tapahtunu,

haluun vaan takasin aikaan ku olin onnellinen,

vaikka ikinä en kovin onnellinen voi olla.

Mut sä toit iloa mun elämään,

vuokses jaksoin taas uuteen päivään,

aina aamulla ajattelin sua, 

niinku illallakin, 

olit mielessä koko ajan,

niin oot kyllä vieläkin.

Mul ei oo helppoo nyt,

ehkä kaikki ois voinu järjestyy,

mut ei heti,

kaikki tarvii aikaa,

oli asiat sitten isoja taikka pieniä.

Miks sun piti valehdella ?

Ei tän näin pitäny mennä,

ei todellakaan.

Nyt itken yksin huoneen nurkassa,

koitan kyyneleet kuivata mut tulee vaan lisää,

miks tässä kävi näin?

Kiitos ku olit rehellinen,

ainakin jotenkin.

Alussa valehtelit, en tajuu miks,

mut nyt kerroit totuuden,

oisit voinu kuitenki kertoo aikasemmin,

etkö tajunnu et se satuttaa?

En voi tehä mitään,

mua vaan itkettää,

haluun pois täältä,

toivon et tää kaikki olis vaan virhe,

et oisin tajunnu asian väärin.

Mitä on tapahtunut, tell me.

Mitä mun pitäis ajatella,

rakastan sua todella paljon,

mut must tuntuu ettet sä välitä musta,

oot erillainen,

etäinen ja kylmä.

Mitä sulle ehti tapahtua, 

niin pienessä ajassa,

miks et kerro mulle mitään,

oonko mä tehny jotain,

vai mitä on tapahtunu.

Jos vaan voisin,

tulisin sinne ja pakottaisin sut kertomaan,

en päästäis sua helpolla.

Kirjoita murheet paperille, se auttaa.
 kerro toiselle kirjeen kautta, jos et uskalla sanoa ääneen.

I don't understand now..

Ensin kaikki oli hyvin,

oltiin niin onnellisii ja läheisii,

ei hetkeekää voitu olla erillään,

yhdessä naurettiin ja mökötettiin,

ei salattu toisiltamme mitään.

Kerrottiin kuinka rakastetaa toisiimme,

luvattiin et tää olis ikuista,

hymyiltiin ja suuniteltiin asioita. 

En voinu olla hetkeäkään sua ajattelematta,

niin kovasti sun luokses halusin,

vierelles lämpimään,

pysyy ikuisesti luonas.

Sitten tuli ilta,

joka muutti aivan kaiken,

muserti kaikki unelmat kanssas,

kerroit jotain mitä.. en osannu odottaa,

särjit mun sydämen.

Sanottiin että pysytään kavereina,

kerroin et kaikki hyvin,

mut oikeesti salaa itkin iltaisin,

en tiennyt miten suhtautua suhun,

asiat pysähtyi.

Nyt en tiedä missä mennään,

en tajua yhtään mitään,

kaikki on sekasin,

voitko selittää mulle kaiken,

niin että tajuan.

Joskus kaikki loppuu.

Entä kun voimat jo loppuu,

ei jaksais enään hengittää kertaakaan,

vihaa liikaa kaikkee,

kaikki on vaan liian vaikeeta, 

elämänhalu kadonnut kokonaan.

Sanotaan että kaikki järjestyy,

entä jos ei järjestykkään,

jos kaikki musertuu aina vuorotellen,

kunnes on valmis luovuttamaan,

hidas kuolema on kivuliainta,

Jos saisin valita,

en antais kenenkään kärsii tätä,

samaa tuskaa minkä kokea saan,

tää on suoraan kuin helvetistä.

Iltaisin itken itteni uneen,

ajattelen liikaa asioita,

pelkään liikaa,

en osaa rentoutua,

olla välittämättä,

se on vaikeeta.

Haluun vierelles ja pysyy siin ikuisesti.

En saa sua mielestä pois,

ajattelen sua päivät ja yöt,

mun tekis vaan mieli kertoo kuinka muhun sattuu,

kuinka kaipaan sua, 

haluun sun vierelles tulla,

en pysty elämään ilman sua.

Ei mun ollut tarkotus tuntee sua kohtaan näin,

yritin tukahduttaa nää tunteet,

mut sit sä kerroit tuntees,

se oli jotai mitä en osannu odottaa,

päätin antaa tunteiden viedä,

ajattelin et täst ois voinu tulla jotain,

mut miten kävikään.

Täl hetkel tekis mieli vaan kuolla,

en haluu tuntee tätä tuskaa enää hetkeekää,

yritän unohtaa mut en vaa pysty,

annoin sille niin paljon arvoo,

rakastan sua nyt ja aina,

sitä ei voi helpolla muuttaa.

Elämä on kuin heikkatie, kivinen ja pitkä.

Kuinka moni muistaa sen kun oltiin pienii,

leikittiin ulkona sisarusten kanssa,

tai kavereitten kanssa,

oltiin huolettomii ja onnellisii,

toteltiin vanhempia aina kiltisti,

ei tunnettu tuskaa.

Lapsena oli niin helppoo olla onnellinen, 

sai helposti uusii kavereita,

ketään ei syrjitty tai kiusattu tahallaan.

Keinuilla kovaa keinuttiin,

luultiin että lennetään korkeella,

vain mielikuvitus oli rajana leikeissä,

riideltiin ehkä siitä, 

kuka saisi leikkiä ketäkin.

Miten sitten vanhana mummona tai pappana,

ollaan voimattomii ja yksinäisii,

kuullaan kun nuoret vaan dissaa.

Koskaan ei voi tietää milloin kuolee,

sydänkohtaukseen tai johonkin muuhun,

kuka huolehtii vanhoista,

entä sitten kun olemme itse vanhoja,

silloin tajutaan kuinka ilkeitä oltiinkaan.

Mut se on totta että nuoruudesta pitää nauttii,

elää hetki kerrallaan,

vastoinkäymiset kuuluu elämään,

mut se on vaikeeta, 

sitä haluu luovuttaa mut on pakko jaksaa.