Oliko ystävät edes olemassa? onko kaikki kuvitelmaa? koko elämä?

Ajattelen paljon asioita,

usein mietin miks must tuli tällänen,

miten päädyin tähän hetkeen mis nyt oon,

oon onneton,

tuun varmaan aina olemaan,

entä missä mun ystävät?

ne on tuolla jossain,

elää omaa elämää,

mä en kuulu niitten elämään enään,

miks? miten täs kävi näin ?

Entä ne kaikki lupaukset,

oliko ne vaan kuvitelmaa,

ja paskaa läppää mitä sanottiin.

Ehkä lupaat ettet tuu ikinä unohtamaan,

mut entä jos oot unohtanu jo?

millon me nähtiin viimeks,

naurettiin yhessä kasvotusten,

halattiin?

mä en oikeesti muista.

Jos nyt saisin sen mitä haluisin,

ni haluisin vaan pois täältä,

en usko että kukaa jäis kaipaamaan,

ei kukaan muista mua.

Miks valehtelit, olisit vaa jättäny sanomatta.

Juuri kun luulee kaiken olevan hyvin,

illalla sai iloisin mielin mennä nukkumaan,

kerrankin ilman huolia,

mielessä vain ihania unelmia,

herätä kauniiseen aamun,

hymyillä pitkästä aikaa huolettomasti,

tuhosit kaiken.

Pieni toivo sisälläni kuoli,

ymmärrän että sun sanat oli vain vitsi,

tajusitko edes itsekkään mitä sanoit,

vai nauroitko mulle aina,

piditkö mua säälittävänä,

älä enään ikinä sano niin,

en usko sua enään ikinä,

voit mennä pois,

en jää kaipaamaan.

En voi estää kyynelten tuloa,

oon vaan pettynyt,

kuinka sä kehtaat valehdella,

mä tykkäsin susta oikeesti,

sun höpsöistä jutuista,

kuinka sait mut nauramaan,

hymyilemään kunnolla.

Yritin olla ihastumatta,

aluksi pystyin,

mut sit aloin luottamaan suhun,

päästin tunteet valloilleen,

se oli virhe,

yksi niistä pahemmista.

Olisit pysynyt poissa mun elämästä.

Sanat mitkä sanoit,

luulin että olit tosissas,

mut se olikin vaan pieni vitsi,

et varmaan koskaan tajuu,

että mä olin tosissani,

sydämeen viillon sain,

kun totuuden tietää sain,

en usko enään sanojas.

Silti pieni toivo sisälläni sykkii.

Mä ajattelen sua joka päivä ja yö,

ajatteletko sä mua koskaan?

Kaipaan sanojas, tyhmiä juttujas,

kaipaatko sä mua?

Toivon että joskus saisin vierelläsi olla,

toivotko sä mitään?

Vaikka oot poissa, en unoha sua.

Voisitko sä tajuta kuinka paljon sua kaipaan,

luen viestejäs aina uudelleen,

kuuntelen biisejä mitkä linkitit joskus kauan sitten,

ajattelen sua joka päivä,

aina kun nimes jossakin nään,

tai jotain mikä muistuttaa susta.

Ehkä mullon ikävä sua,

mut sä teit täst kaikest lopun,

sanoit hyvästit,

en ikin olis halunnu sanoo niitä,

mut ei sitä voi enään peruu,

toivon et sul menee hyvin,

en tuu ikin unohtaa sua,

olit jotain arvokasta,

sellasta mitä harvat on.

Älä ikinä anna periks,

sä selviit kaikesta,

oot vahva, 

jos vaan jaksat uskoo siihen,

kaikki muuttuu hyväks viellä,

usko mua.

Eihän muistella pahalla.

Joskus ei vaan jaksa.

ei enään jaksa miettii miten sul menee,

sä et yhtään muhun pidä yhteyttä,

oon yrittäny pitää suhun,

mut ei se mitään auta.

Oon sanonu vaikka mitä,

ehk mä nyt lähen pois,

meil on omat elämät,

meil on hienoi muistoi,

mut ne on vaan muistoja.

On aika jättää hyvästit,

ja kaikesta kiittää,

en kadu että tutustuin suhun,

kiitos & hyvästi.

'' On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,

nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa ''

En tarkota ettenkö välittäis susta,

mut must tuntuu ettet enää välitä musta,

älä ymmärä väärin.

Kaikki ei mennyt niinkuin suuniteltiin, mut tehäänkö uus suunitelma?

Vaikka sulla ei oo kaikki nyt hyvin,

ethän lähe pois mun luota?

tajuuks sä kuinka kaipaan sua,

mua ei haittaa vaikket oo enään se sama entinen,

haluun että oot mun ystävä,

sullon murheita ihan varmasti,

se on ihan normaalii,

sun ei tarvi salata niitä muilta,

mulle voit kertoo kaiken,

lupaan tukee sua vaik mitä tapahtuis,

jos vaan sallit sen.

Kerro mikä sulla on,

anna mun auttaa ja lohduttaa sua,

kukaan ei oo tarpeeks vahva selviäkseen yksin,

ehkä jotkut väittää,

mut ei se oikeesti oo totta.

Ennen saatettiin kertoo kaikki toisillemme,

mut nyt kaikki on toisin,

ehk joskus riideltiin pahasti,

mut se on menneisyyttä,

ei sitä voi unohtaa eikä tarvii,

mut en koskaa rikkonu luottamusta,

en kertonu asioista eteenpäin.

Anna mun tukee sua,

olla se mikä säkin olit mulle,

kuuntelija, 

jaetaan taas murheet niinkuin ennen,

ymmärän kyllä jos et haluu,

mut tajuuthan sä,

voit aina tulla mun luo,

mut lupaathan mulle myös,

ettet ikinä tekis mitään väärää.

Tarviin sua, vaikken sitä aina sanokkaan.

Kuulen äänesi harvoin, hyvä jos ikinä.

En osaa kuvailla tätä tunnetta,

en haluu kertoo tätä sulle,

en vaan uskalla. 

Kaikki menee kuitenkin taas pieleen,

vaikka lupaisit monia asioita,

pitäsitkö kuitenkaa lupaustas?

Kyllä mä luotan suhun,

haluisin vierelläs pysyy ikuisesti,

mut voitko ymmärtää että mulla on vaikeeta nyt,

mietin asioita liikaa, 

mut se on pakollista,

ethän hylkää mua vaikka oon tällänen,

tarviin sun tukea,

vaikken sitä aina sanokkaan.

Kierrän ympyrää tapahtumien kanssa.

Tää kaikki on taas palannu tähän tilanteeseen,

löysin ihmisen joka sai mut iloseks,

rakastuin,

en pysty tunteita piilottaa,

mut olis kuiteki pitäny tukahduttaa ne.

Rakkaus vaan satuttaa helvetisti,

en enään tiiä mitä pitäis tehä,

ajattelin etten enää ikin kokis samaa ku ennen,

mut se toistuu taas,

en voi enää väistää, 

se on mahdotonta.

Kaikki kärsimys tulee taas,

olen melkein yksin,

miten voin enään jaksaa ?

Valheita valheen jälkeen.

Kun mietin elämääni tällä hetkellä,

voisin sanoa että kaikki on hyvin,

mutta se olisi valhe,

ehkä näyttää että kaikki on hyvin,

mut oikeesti ei oo,

en vaan haluu näyttää muille kuinka huono mun on olla.

Monet asiat vaivaa mua vielläkin,

vaikka sanon että oon päässy asioista jo yli,

se ei oo totta.

En tykkää valehdella, 

mutta mun on vaan pakko,

en meinaa uskaltaa enää luottaa keneenkään,

tuntuu et kaikki vihaa mua,

kaikki asiat on ihan sekasin,

en tajuu enään itekkään mitä tapahtuu.

Ikuinen ystävyys ei aina kestä. vai kestääkö?

Muistatko viellä sen päivän kun ekan kerran nähtiin,

siitä hetkestä asti oltiin parhaita ystävii.

Nähtiin aina kun mahollista,

leikittiin, naurettiin ja oltiin onnellisii yhdessä.

Luvattiin että ollaan ikuisesti bestiksii,

tehtiin toisillemme siitä merkit,

mitkä muistuttaa ikuisesti että oltiin hyvii ystävii.

Mutta tuli myrsky,

se haavoitti meiän välejä,

mut kyl me silti sovittiin,

kunnes tuli isompi myrsky,

ei siitä selvitty heti,

vasta parin vuoden päästä. 

Sen jälkeen oltiin vaan kavereita,

ei hyviä sellaisia vaikka kuinka sanottiin,

musta tuntu et kaikki oli ihan sirpaleina.

Sitten tuli hyvä hetki,

oltiin taas hyvii kavereit,

saatettiin luottaa ja nauraa yhdessä taas,

mut se ei kestänyt kauaa.

Entä tää nykyhetki,

kuinka tää tälläseks tuli,

jos kaikki olisi tapahtunut toisin,

millainen nykyhetki olisi?

Sitä en koskaan saa tietää,

mikään ei koskaan palaa ennalleen,

se on varmaa.

Tiiän että oon monesti sanonut tän,

mut haluun sanoo viellä kerran,

Anteeks kaikki paha mitä aikaan sain,

petin sut aina uudelleen. 

Anteeks.