Ihana, mutta pettymys.

Ensi kertaa kun sut näin,

tiesin et sussa on sitä jotain,

en katsetta voinu irrottaa sekunniksikaan,

sua salaa seurasin kotiovelle.

 

Suureksi pettymykseks kumminki tulit,

jahka tutustuin paremmin,

sä olit samanlainen ku muut,

yhtä tyhmä ja paskiainen.

Nyt pitkän ajan jälkeen,

oon susta päässy yli,

muistan sut huonona,

enkä kadu et sut unohan.

Myönnän, mut en sulle.

Mistä sä oot tullu,

taivaasta varmasti,

sun luokses vaan haluun,

vierelles ikuisesti.

Pitkästä aikaa,

voin myöntää et rakastan sua,

mut en ääneen,

pelkään vaan menettäväni sut,

en haluu pilata ystävyyttä,

jonka ihmeellä saatiin aikaan.

Mut sä oot kaikkee ihanaa,

salaa haaveilen,

kumpa joskus viellä voisin,

kertoo tän tunteen sulle.

Sinussa on jotain, jota ei voi selittää
Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää
Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Se on jotain, joka minuun iäksi jää. 

- Annika Eklund

Olit liian nuori lähtemään.

Muistan sen kesän,

kun sun vierelläs olla sain,

ei ollu kiire mihinkää,

ilta myöhään juteltiin.

Aina mua tuit,

autoit jatkamaan elämää.

Viimeinen halaus,

en ikinä olis arvannu sitä viimeiseks,

sä olit onnellinen,

ainekin vaikutit siltä,

täynnä elämää.

Sä veit musta palan mukanas,

en löydä lääkettä haavaan.

Jos vain olisit täällä,

mä en olis tässä asemassa nyt,

kaikki aivan toisin olis,

koska sä olisit täällä.

Mä kaipaan sua vieläkin. ♥

Eikö mun aika vois tulla jo.

Katson tähtitaivaalle,

mietin mitä taas oon tehny,

rakkaita menee vaan pois,

jotkut ei ehkä enään palaa,

en voi sanoo asioita mitä jäi sanomatta.

Kaikki muut ympäriltä menee,

mut mä en,

vaikka olisin jo tarpeeton tääl,

miks jumala ei voi ottaa mua täält,

jonkun toisen viattoman puolesta.

 

Katon peiliin,

en nää itteäni enään,

oon kuollu jo pois,

vain ruumis tääl on,

eikö olis jo aika..?

Sä, oot mun salainen unelma.

Mitä sä sanoisit,

jos kysyisin 'saanko rakastua'.

Suuttuisitko vai vastaisitko tunteisiin?

Mulla ei oo rohkeutta kysyy,

salaa sua rakastan,

vaikken sitä myönnä kellekään ääneen.

Sua voisin kehuu koko päivän,

taikka koko vuoden.

Rakastan sun huumoria,

hymyäs, luonnettas.

Kukaan ei oo täydellinen,

mut sä oot oikeesti,

oot yks niistä,

joita oikeesti oon rakastanu.

Vai voiko tää olla taas harhaa..?

Kahlittu helvettiin.

Särjetty on sydän,

keho täynnä arpia,

synkkiä salaisuuksia täynnä,

liian erillainen tänne.

Syrjitty, hylätty,

alhaalla käynyt,

helvetissä kasvanu,

taivaaseen ei portaita.

Helvetin vanki,

tänään, huomenna,

kiipeää ylös,

satoja puukkoja selkään,

kipua ja tuskaa lisää,

kunnes tulee kaiken loppu,

kuolema.

Anteeks, ystävä.

Sä olit mun paras ystävä,

me naurettiin ja itkettiin yhdessä,

luotettiin toisiimme täysin,

salaisuudet jaettiin.

Mut sit,

mä tein virheitä monia,

jokaista niitä kadun,

sul kesti aikaa antaa anteeks,

mut sä annoit,

etkä ikinä normaaliks palannu.

Oon nykyään pahoillani siitä,

et sä jouduit tuntemaan mut,

mä en ikinä ollu tuntemisen arvonen.

Mä en sitä sano enään,

mut sä kaukenet multa,

meil ei oo enään sidettä,

ainekaan mä en löydä sitä..

Haluisin tuntee sut,

tänään, huomenna, ikuisesti,

niin hyvin ku meiän ystävyyden alussa,

mut mä en enään osaa,

enkä tiiä haluutko sä.

Toivon et muistat mut sit vanhana,

mä muistan sut aina,

rakas ystävä. 

Me ollaan kaikki sankareita.

Ilta hämärtyy,

yksin istun sängyllä,

juon kuumaa kaakaota,

mietin mitä kaikkee on tapahtunu,

ne kaikki hyvät ja huonot.

Aurinko lämmittäny,

satanu vettä ja kastuttu,

kaaduttu mutalätäkköön,

mut aina noustu ylös.

Koskaan ei saa luovuttaa,

kaikki me ollaan voittajii,

ei ehkä tänää,

eikä huomenna,

mutta joskus.

Me kaikki,

sankareita.

Joku päivä me kaikki lennetään, vapaina.

Ikuinen ystävyys.

Pienenä mun paras ystävä oli nalle,

aina sen halaus oli lämmin ja pehmeä,

murheet saatoin sille aina kertoo,

koskaan en sitä yksin jättänyt,

kauppaan, kylään ihan minne vaan

se kulki aina mukanani.

Tunsin olevani turvassa,

kaikelta pahalta mitä viellä en tiennyt,

uskoin että se suojelisi mua ikuisesti.

Se oli ainut,

joka ei ikinä lähteny mun viereltä,

ei ikinä keskeyttänyt,

ei ikinä ollut kylmä, 

ei mitään virheitä.

Ikuisesti rakastan sua, Nalle ♥.

 

Valherakkauttako vaan?

Sä valloitit mun ajatukset.

Ajattelen sua tänää, huomenna ja ylihuomenna.

En tiiä enään.

Rakastanko sua sittenkin vai en.

Särjit mun sydämen kerran.

Mut rakastuin uudelleen.

Oon aivan sokee,

tiiän mun virheet,

mut en osaa korjata niitä.

Onko sun pakko olla siinä?

Etkö vois mennä pois,

haluun jatkaa eteenpäin.

Meinaan vaa et..

haluun unohtaa sut rakas. 

Pelkään maailmaa.

On pakko myöntää,

mua pelottaa,

pelkään päivää millo menetän

sen kaikkein rakkaimman ihmisen,

sitä millon kaikki muuttuu helvetiks.

Kadun sitä päivää millo tää alko,

olin aivan rajalla kuolemaan,

mut jostain syystä,

mun rohkeus loppu.

Oon ilonen et saan olla täs,

täällä maailmassa,

vaikka tää on kamalaa,

mä haluun elää tääl.

Haluun pitää rakkaista kii,

hankalaa se on,

ärsytän ja valitan,

ehkä pitää oppii elään yksin.

Oon liian erillainen,

tänne muiden joukkoon.

I am sorry.

Kaikki tää saa mut sekaisin,

en tiiä enään mitä tunnen,

asiat muuttuu sekunnissa toiseks,

kaikki tää,

onko tää turhaa?

Mitä merkitystä tällä on ?

Valitan, kiusaan, mollaan,

en tarkota niitä pahoja,

se on vaa läbbää, 

jota ette tuu tajuun näköjää,

ala-asteen pieni hissukka

on muuttunu ylä-asteella.

Anteeks kaikki se mitä teen joka päivä.

Haluun nousta ylös.

Tää elämä tympii,

kaikki samaa paskaa,

mä haluun elää,

olla onnellinen,

välittämättä muista,

elää omana ittenä.

Murjotan joka päivä,

jumitan samassa päivässä.

Haluun elää,

joka päivä haaveilen siitä.

Nauran joka päivä,

esitän kaikki hyvin,

harvalle sanon kaikki huonosti.

Mä haluun elää,

mä nousen viellä,

en ehkä heti,

pieninä palasina kerrallaan.

Mä yritän.

itku valtaa yöt ja päivät.

Murehdin elämästä nyt jo,

itken pitkät illat,

pelkään maailmaa.

En osaa nauttia,

joka sekuntti,

joka päivä,

mietin miks kaikki on näin.

Oon liian heikko,

pelkään kuolemaa,

pelkään elämää,

mitä mun pitäis tehä?

 Jotain muuta kuin itkeä.

Eri ihmiset, sama päätös.

Kaikki tää sama uusiutuu taas,

eri ihmiset, sama murhe,

viimeks tein täysin väärin,

enkä nytkään oo viisastunu,

se on ihan sama mitä teen,

väärin se kumminkin menee.

Oot ihana ja kaikkee,

mut niin oot myös sä,

miks mä joudun aina tähän?

Kaukana vai lähellä,

nuori vai vanha,

hauska vai hauska,

ihana vai ihana,

nää asiat saa mut sekasin.

En haluis menettää kumpaakaan. 

Yksin oon päätöksen takana.

Mua pelottaa, saanko paeta?

Kaikki tää,

tuo entisii muistoi mielee,

jotain niin ihanaa,

ajatukset hyvässä vaan,

joskus tuntuu et rakastan sua,

mut ei ei ei,

ei se voi olla niin,

tai en oo enään varma,

tää on pelottavaa.

Haluun sulle sanoo,

vierelles kaipaan koko ajan,

sä oot liian ihana,

mut mä en voi,

pelkään et menetän sut,

tää on niin vaikeeta.

Sä oot siellä, mä oon täällä, ehkä hyvä niin ?

mut haluun sun luo, halata, olla siinä ikuisesti.

Jotain niin synkkää.

Mä haluisin kertoo,

kaikki synkät salaisuudet,

mut mä en voi,

se on liian vaikeeta,

häpeen liikaa.

Tiedän etten oo ainut,

jolla salaisuuksia,

ja et ne olis paras kertoo,

mut tää on jotain mitä ei voi.

Voin vaikuttaa onnelliselta,

mut oon toista maata,

sisällä kaikki on synkkää. 

Maailma on hiljainen.

Katson ikkunasta ulos,

tuuli on poissa,

koko maailma pysähtynyt,

linnun laulua ei kuulu,

ei henkäystäkään.

Siinä maailmassä elän,

ei ääniä,

ei liikettä,

seisoo tyhjyydessä,

vain yksi pieni tyttö.

Pakko jaksaa.

Tänään taas yksinäinen olo,

tiiän etten oo yksin täällä,

mut en voi sille mitään,

oon liian masentunu,

en jaksais elää huomiseen,

mut on pakko,

on vaan pakko.

Raikas ilma.

Juu eilen oli ihan perus tylsä päivä,

mut illal ku menin lenkille pitkäst aikaa,

ni olo tuntu jotenki raikkaalta,

teki hyvää kävellä. 

Mut tänää sit kipee olo,

kurkkuu särkee hitosti,

oksettaa koko ajan.

Join tos kaakaooki (♥),

mut ei se auttanu..

En tiiä jaksanko huomen men kouluu,

toisaalt pakko ku pitäs jtn juttui tehä D:

Kattoo ny millai tunnelma aamulla.

Älä mee, en pärjää ilman sua.

Kaikki mitä mä teen väärin,

haluun pyytää niitä anteeks.

En tiedä miten aina siihen päädytään,

mut en haluu menettää sua.

Oot mulle, kulta, maailman tärkeintä,

sä oot yksi syy miks jaksan huomiseen.

Murheet sulle saan kertoo,

sä kuuntelet ja tuet,

annat uskoa parempaan.

          

Meil kummalkaa ei oo kaikki hyvin,

kellutaan samassa meressä,

samassa horjuvassa veneessä.

Pidetää toisiamme pystyssä,

autetaan tarpeen tullen.

Aina meil hauskaa on,

nauretaan läpi yön,

kaupungilla nolataan ittemme,

nauru kuuluu toiseen päähän kylää.

Ennen olin rikkinäinen palapeli,

mut sä tulit ja teit musta ehjän.

En ikinä voi kiittää siitä tarpeeks,

mikään ei riittäis kiittämään.

Ethän ikinä jätä mua?

Löysin tälläsen vanhan tekstin.

Kaikki ne kokemukset,

surulliset ja iloiset sellaset,

muistoissa tulee säilyyn.

ehkä tää on meiän tien tarkotus.

sä opetit mua tajuun asioita,

tuit mua tiukan paikan tullen,

en voi kiittää siitä ikinä tarpeeks. 

Luulin et tää ois ikuista,

mut se oli vaan väliaikaista.

en haluis uskoo tätä,

ehkä mä kuvittelen vaan,

ei, ei, tää on täyttä totta,

suurta painajaista vaan.

taikamaassa oltiin onnellisii,

mut sit tyrin tän onnen.

en ikin tarkottanu niit pahoi sanoi,

et ikin voinu oikeesti antaa anteeks.

vaikka niin väitit,

ikuinen viha on sisälläs. 

Kaipaamaan sun tukeas jään,

mut tää oli tarkoitus nyt.

yritän pysyy pystyssä,

niinku ekaa kertaa pyörää ajoin,

ilman tukea,

ilman apurenkaita.

polku on kivinen,

mut koitan pystyy pääseen siitä läpi. 

Et ikin ollu mulle turha,

rakastin sua,

rakastan yhä sua,

mutta muistoissa.

anteeks kaikki viel,

en ikin ollu hyvä ystävä.

I'm flying.

Pieniä kun oltiin,

haaveiltiin taidosta lentää,

keinuilla korkeuksiin yritettiin,

koskaan ei ylös jääty.

Hypittiin kiveltä alas,

yritettiin lentää,

mut aina petyttiin,

kun alas tiputtiin,

silti aina jaksettiin 

yrittää uudelleen.

Vielä tänäänkin,

haaveillaan lentämisestä,

pilvien yläpuolella,

hiljaisuudesta nauttien.

Valheita täynnä maailma.

Sanotaan et kaikki hyvin,

mut oikeesti se on toisin,

joka päivä valehdellaan,

aina sitä ei tajuta ees.

Valehdellaan ekan kerran,

vannotaan ettei se toistu,

mut sit kumminki,

valhe tulee aina valheen jälkeen.

Sitä ei enään tiiä mikä on totta,

mihin täällä voi uskoo,

mitä täällä pitäis unohtaa.

Ja toinen purkaus.

Rakastan mun ystävii, muutamii kavereita. Kaikkein eniten niitä jotka jaksaa tukee mua vaikeina aikoina, ja mä en voi kiittää tarpeeks niitä. Missä ikinä meenkää, tuun ikuisesti muistamaan teiät, vaikken enään olis täällä, toivon että elätte eteenpäin, ilman mua. Muistakaa ne hyvät ajat, vaik huonojaki olis. Älkääkä syyttäkö itteenne siitä että lähdin, päätös oli mun, yksin mun. Mä en kestäny, mut toivon että te kestätte!

Oli pakko purkaa.

Eilen oli rankkaa taas kerran. En meinannu jaksaa herätä tähän maailmaan.

Mieli maassa pahemman kerran, en tiiä enään mitä tehä. Haluun olla onnellinen,

mut se on niin pirun vaikeeta. En osaa muuttua toisenlaiseks, oon nykyää tällänen.

Kaikki mitä teen, se on väärin, kaikki mitä ajattelen, on väärin, tuntuu et kaikki on

mun kohalla väärin. Mut jos joku toinen tekis sen mitä mä, sitä ei syytettäs. 

Mikä joillain on mua vastaan? en tajuu enään mitään. Tää maailma ei oo tarkotettu mulle.

Ehkä mun on aika mennä pois.

Menolippu pois.

Kuuntelen sateen ropinaa

mietin elämän rainaa.

Kaikki meni ja tuhoutui

sirpaleita joka puolella

ei oo turvallista liikkua

ehkä kaikki on nyt ohi

on tullu vuoro lähtee pois.

 

 

Vanha ystävä.

Nykyään oot mulle aivan tuntematon,

haluisin luottaa suhun,

mutta sä et oo enään se sama,

kaikki muuttuu joka päivä.

Toivon että joku päivä,

opin taas tuntemaan sut,

en tahdo sua menettää enään,

oot mulle mahottoman tärkee.

 

 

Taivas on tumma.

Iltaisin itken yksin pimeässä huoneessa,

mietin kuinka maailmasta tuli näin julma,

ystävälle kerron tän päivän juttuja,

kuinka mieli surullinen on.

Kaikki tuntuu niin vaikeeta,

riitaa kaverin kanssa,

vituttaa kun kaiken taas väärin tein,

en jaksa enään tätä paskaa.

Miksi mä joudun elämään täällä?

Miks en voi päästä pois?

Kukaan ei kuule mua..

Särky.

Väsyttää ympäri päivää,

silmät sulkeutuu meinaa,

loputon väsymys tää on.

Mieliala alhainen aina,

kaipuu suurenee vaan,

päänsärky vaan lisääntyy,

käsiä ja jalkoja särkee,

en tiiä enään mitä tää on,

ohimenevää vai ikuista,

muista koht en,

kuinka kauan tätä jatkunu on.

Väsyttää

Silmäluomet meinaa alas painautua

väsyttää tää maailma taas kerran

tuntuu etten jaksa enään huomiseen

haluisin taas vaan luovuttaa.

Mut mulla ei oo rohkeutta luovuttaa

jokin mua pitää pystyssä

en tiedä kuinka vahva se naru on

enkä tiedä kuka sen toisessa päässä on.

Tänäänkin kaipaan sua

Sun halauksesi lämmön muistan

olin sitten iloinen tai surullinen

sun sylisi oli aina vapaa mulle.

Nyt kun olet kaukana poissa

joka ilta ennen nukkumaanmenoa

muistelen sua, halauksiasi

sitä rakkauden määrää

minkä silloin kokea sain.

 Ikuisesti sua tuun kaipaamaan ♥

Winter

Ikkunasta ulos katson

valkeaan peittynyt on maa

taivaalta sataa lunta

ja muistot viime talvesta

mieleen taas takaisin palaa.

Lumisotaa aina pienenä leikittiin

oltiin vapaita ja onnellisii

vihattiin ja rakastettiin toisiamme

ei meidän tarvinnu kestää yksin

vierellämme suojelusenkeleitä yötä päivää.

Pidettiin isän hartioita maailman korkeimpana paikkana

äiti oli meidän oma enkeli

sisarukset pahimpii vihollisii joita saattoi olla

isovanhemmat vanhoja, mutta todella rakkaita.

Murheita ei viellä tunnettu

ajateltiin vaan positiivisesti

uskottiin että kaikessa 

on jotakin hyvää.

Voimaa jaksaa

Kyyneleet tytön poskella vierii

viaton saa kestää suuret paineet

surut ei unholaan koskaan jää.

Kaiken yksin kestää hän saa

kukaan ei huomaa kuinka 

särkynyt mieli hänellä on

hento, mutta kumminkin niin vahva.

Haaveet nuo paremmasta elämästä

antavat voimaa jaksaa eteenpäin

usko hyvään

tytöstä kestävän tekee.

Today.

Tänään taas tunne ikävä ollu

suru painaa mieltä

virheet mielessä pyörii kilpaa

yrittää räjäyttää mun pään

toistuu sanat 'en jaksa enään'.

Kiittää tahdon kaikkii niitä

jotka mun vierellä jakso olla

ei tie ollu helppo

oli ylä- ja alamäkiä vuorotellen.

Muistot kultaiset 

koskaan unholaan ei jää

vaikka nyt kaikki tuntuu kaatuvan

haluun saada voimaa jaksaa

oon liian nuori

kuolemaan.