En ennen huomannut,
hymyäsi,
ihanuuttasi,
nauruasi.
Mutta nyt olet siinä,
aivan vierelläni,
ja sitten tajuan,
kaikki ne vuodet,
olit yhdentekevä,
mutta nyt olet jotain muuta,
omalaatuista.
Ääneen en uskalla mitään sanoa,
tiedän että joudun pettymään,
en aijo tehdä tästä suurta juttua,
tää on ohimenevää,
eikö niin?
Jos ei, mä odotan sua,
sä saat tehdä alotteen,
jos vaan haluat.
Kun nään sut jossain,
huomaan ettet oo onnellinen,
et naura 'kavereittes' jutuille,
voisin melkeen sanoo että sul menee hermot niihin,
en tiedä oonko oikeessa,
mut sun katseessa on välillä surua,
mutta joskus jotain tunnetta,
en tiedä mitä oikeesti ajattelet,
vain sä tiedät sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti