Sydän itkee suruaan,
hymy huulilta häviää,
kaipuun kaiku syttyy sydämeen,
kaikki mennyt tekee muuttoa takaisin,
mitään en voi ikinä unohtaa,
mutta haluun juosta niitä pakoon.
Edes hetken verran haluun,
olla jossain missä ei tiedetä mennyttä,
sellasta paikkaa ei tuu ikinä löytymään,
vai voiko sellanen olla jossain?
Salaisuuksien pesä on sydämessä,
kaikki ikävä sinne kätkeytyy,
vaikee päästää vapaaksi,
avata sydämen portti,
siin ei vois käyä hyvin,
kaikki näkis mahdollisuuden satuttaa lisää,
kärsin jo nyt tarpeeks,
joka päivä joku viiltää haavaa muhun,
niitä on mahotonta väistää,
ne vaan iskee nopeasti kuin salama,
ei varota vaan suoraan avuttoman kimppuun.
Joka ilta, kyynel poskelle vierähtää,
itku ei meinaa loppua millonkaan,
kunnes uneen nukahan,
unta en nää kuitenkaan,
en muista milloin olisin nähnyt unta,
ehkä painajaisia mutta ei muuta,
pahuus hallitsee elämääni,
oon liian heikko taistelemaan,
liikaa haavoitettu, ei parannuskeinoa.
Ehkä viellä joskus,
löytyy lääke näihin haavoihin,
ehkä tulevaisuudessa,
mutta entä jos ei silloinkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti