Mullon sisin täynnä tuskaa.

Sanat ei oikeen voi kuvata tätä tunnetta,

joskus ajattelee et kyl täst selvitään,

mut kumminkin ei aidan yli päästä,

liian korkea, liian vaarallinen,

ei hengissä selvitä vois.

Liian surullinen yrittämään,

kyyneleet poskella liukuu,

elämänhalua ei juuri ollenkaan,

ei jaksais nousta ylös enään,

 haluis vaan jäädä siihen paikkaan,

jumittaa ikuisesti, antaa kaiken tuhoutua,

ei oo mitään menetettävää.

Mut eräs kaunis päivä,

tyttö taas aidan yli yrittää, 

saanut tukea ja voimaa kavereilta,

on tie vaarallinen,

mut toisella puolella odottaa jotain hyvää,

onnellinen elämä.

Murheita tulee aina vaan lisää,

mut pitää yrittää jaksaa,

kaikkien aitojen yli on reitti,

polku paljon parempaan,

elämään.